Ääretön ikävä.. loputon..

Vielä kerran jos sua halata saisin tai nauraa yhdessä sun kanssas. Joka päivä tekis mieli itkee, en voi, kun ei kukaan ymmärrä. Kukaan ei tienny kui läheisii me oikeesti oltiin, tunnettu monii vuosii.. Paljon juteltiin ja vasta pari päivää sit halattiin. Ja nyt sä oot poissa. Nukut vielä kun mä herään.. et ees enää herää. Ja jotenkin tuntuu etten sais surra sua yhtä paljo ku muut, mut ne ei tiedä ! Ne ei tiedä et mei välil oli erilainen yhteys.. sanaton. Tiedettiin jos toisel oli paha olo, osattii tukee toisiamme. Mut ei meidän ystävyydestä moni tienny, ei pidetty siitä meteliä, silti tiedettiin toisistamme KAIKKI. Ja kun jollekkin yritän selittää tätä pahaa oloo, niin tuntuu etten osaa selittää kunnolla. On vaan niin paha olo ku oon niin huono puhuu, sä olit ainoo joka mut oikeesti tunti. En itke niin että muut näkee.. hävettää, vaikka ei pitäis. Mä en jaksa enää kun sä et oo täällä. Kukaan ei kutsu edes hautajaisiin.. kun en muka kuulunu sun elämään, enkä mä niille voi kertoo. Mut hei, Juha mä kaipaan sua täällä ! Kaipaan sua omalla tavalla. Vien haudalle kukkia ja rukoilen et sun on parempi olla siellä missä nyt oot, vaikka täälläkin sun oli hyvä olla.. Ja naurettavinta tässä on et sä nautit elämästä täysil! Sä et halunnu kuolla nuorena, piti kesäl lähtee roadtripille, nyt meen yksin.. Miten kamalaa varmaan ollu ku sun elämä on menny ku nopeutettuna sun silmissäs.. mitä sä oot sillo miettiny, ku tajusit et oot poissa? Toivottavasti ees hetken mietit mua.. Tän kirjoittaminenkin tekee niin pahaa.. Kumpa saisin sut takas, huutasin kaikille kui tärkee oot mulle ! Niin kaikki tietäis ! Ja kaikki ois paremmin ! Nyt en tiedä mitä mä teen..